Ompelijattaria

Hilja Saario noin 70-vuotiaana. Hänellä oli tapana kuunnella taustalla näkyvästä radiosta iltahartauksia. Usein tyttären lapsia istui mummun keinutuolin vieressä lattialla sanaa kuuntelemassa. (Kuva: Hilja Santalan omaisten kotiarkisto)

Ompelijattaria tarvittiin 1900-luvun alussa

Ompelijattarien ammattioloista 1900-luvun alussa tehty valtakunnallinen tutkimus osoitti, että ompelijattaret eivät muodostaneet tasa-arvoista ammattikuntaa. Eroavuuksia oli sekä ammatillisessa kehityksessä että taloudellisessa asemassa. Tärkein työansioihin vaikuttanut tekijä oli kyky itsenäiseen työskentelyyn.

Tutkimukseen osallistui 97 Porissa työskennellyttä, ompelimoihin palkattua ompelijatarta. He ilmoittivat työskennelleensä naisräätälinliikkeissä, muotitavaraliikkeissä, liinavaateompelimoissa, kirjailu- ja esiliinaneulomoissa, turkkurin- ja lakkitehtaissa sekä trikookutomoissa. Puolella oli kokovuotinen työ, joka tarkoitti 288-300 työpäivää.

Osavuotisesti työskentelevien oli pakko hankkia lisäansioita kiertelevinä perheompelijoina tai hankkimalla ompelukone ja aloittamalla työt omassa kodissaan. Lähes kaikki täysi-ikäiset ompelijattaret olivat naimattomia naisia, joten harvalla oli oma asunto tai varoja ompelukoneen hankkimiseen.